Me olemme SOS-Lapsikylän Perhepalvelut Ruori

Lapsen etu keskiössä

Perhepalvelut Ruori Oy on SOS-Lapsikylän kokonaan omistama lastensuojelupalveluita tuottava yhteiskunnallinen yritys, jonka toiminta alkaa 1.12.2025. Ruorin toiminnan tuotot ohjataan SOS-Lapsikylän kautta yhteiskunnallisen hyvän, lasten ja perheiden hyväksi.

Me uskomme, että yksikin kannatteleva kohtaaminen voi muuttaa maailmaa. Olemme uskoneet siihen silloin, kun ensimmäinen lapsikylä perustettiin Suomeen 1960-luvulla ja uskomme siihen nyt kun lähdemme kohti uutta.

Ruorin toiminnan ytimessä säilyy SOS-lapsikyläsäätiön arvopohja ja missio: lapsen etu on kaiken keskiössä. Ruori on saanut heti perustamisensa jälkeen sekä Yhteiskunnallinen yritys -merkin että Avainlippu-merkin, koska se toiminnallaan ratkaisee yhteiskunnallisia ongelmia ja tekee vahvaa suomalaista työtä.

Seuraa meitä

Lupauksemme lapsille on taata heille hyvä ja laadukas huolenpito

Se tarkoittaa sitä, että lapset kasvavat turvassa, heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan ja heidän kehitystään tuetaan, jotta jokainen lapsi saa parhaat mahdolliset eväät elämäänsä.

Lastensuojelupalvelumme

SOS-Lapsikyläkonsernissa kohtaamme kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria vuodessa.

Las­ten­suo­je­lun lai­toshoi­to

Lastensuojelun laitoshoidolla tarkoitetaan sijoitettujen lasten ympärivuorokautista laitoshoitoa.

Ko­tiin teh­tä­vät pal­ve­lut

Perhepalvelut Ruorin kotiin tehtävät palvelut jakautuvat kolmeen eri palveluun: perhetyöhön, tehostettuun perhetyöhön ja kotiin tehtävään perhekuntoutukseen.

Ta­paa­mis­paik­ka­pal­ve­lut

Tarjoamme tuettuja ja valvottuja tapaamisia sosiaalihuoltolain pykälän 27 mukaisena palveluna.

Per­he­hoi­to

Perhehoitopalvelumme sisältö räätälöidään sijoitettavan lapsen ja perhehoitajan tarvitseman tuen perusteella.

Ammatillinen tukihenkilötoiminta

Tarjoamme hyvinvointialueille ammatillista tukihenkilötoimintaa, jolla tuetaan sosiaalihuoltolain asiakkuudessa tai lastensuojelun avo- tai jälkihuollon asiakkaina olevia lapsia ja nuoria.

Ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­nen per­he­kun­tou­tus

Tarjoamme ympärivuorokautista perheterapeuttista perhekuntoutusta valtakunnallisesti.

Jäl­ki­huol­to

Rää­tä­löi­tyä tu­kea nuo­ren tarpeiden mukaisesti.

Tu­ki­per­he ja am­ma­til­li­nen tu­ki­per­he

Tarjoamme hyvinvointialueille tukiperhepalvelua sosiaalihuolto- ja lastensuojelulain mukaisena palveluna.

Lap­si­per­hei­den ko­ti­pal­ve­lu

Kotipalvelun tarkoituksena on vahvistaa tuen saantia lasten ja lapsiperheiden haasteisiin ja ongelmiin varhaisessa vaiheessa ja vastaten perheen tuen tarpeeseen.

Ehkäisevä työmme

Ehkäisevän työn palvelut, kuten Suomen suurin lasten chat Apuu-chat, VanhemmuudenApuu-chat, Mummun ja vaarin tuvat ja esimerkiksi Unelmista totta -harrastustuki löytyvät jatkossa SOS-lapsikyläsäätiön sivuilta.

Lasten ja nuorten puolella

SOS-Lapsikylä on lapsen oikeuksia edistävä kansainvälinen lastensuojelujärjestö. SOS-Lapsikylä tavoitteena on, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen kasvaakseen mahdollisuuksiensa mittoihin. SOS-Lapsikylä on voittoa tavoittelematon lastensuojelun asiantuntija, palveluntuottaja sekä lasten, nuorten ja perheiden auttaja.